Hanna meni, Saana tuli

Kävin juuri vilkuttamassa hyvästit Hannalle, joka oli ehtinyt toimia vapaaehtoisena Rufisquessa puolisen vuotta. Aika tuntuu laukkaavan täällä ihan omaa tahtiaan. Tuntuu, että vastahan tänne on tultu. Toisaalta kuukausi täällä on jo oltu.

Tätä tekstiä muuten naputtelee uusi vapaaehtoinen Saana. Huomenna on tarkoitus pakata laukut ja lähteä järjestämään toimintaa Fimelassa. Luvassa on ainakin tällä hetkellä Woomalin tiedotuslehden suunnittelua, kesäleirin järjestelyä sekä viikoittaisia partioaktiviteetteja.

Oma partiopolkuni alkoi vuonna 1993 Vetelin Koskenkävijöissä, Keski-Pohjanmaalla. Taidan SP:n kirjoissa edelleenkin edustaa vanhaa lippukuntaani, sillä mitäs sitä nyt tuttua ja turvallista vaihtamaan, vaikka asuinpaikkakunta muuttuu.

Senegalia ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta eiköhän se tässä yhdeksän kuukauden kuluessa ehdi tutuksi käydä.

Loppuun vielä kuva minun ja Hannan vallanvaihdosta. Viestikapulana toimi kierrätyshengessä musta roskapussi, jotka ovat varsinaisia kiusankappaleita ympäristölle täällä.

Terkkuja tyttöjen leiriltä Thiesistä

Olin viime viikolla tutustumassa Woomalin eri hankepaikkakuntiin. Samalla matkalla ehdin myös vierailemaan tyttöjen leirillä Thiesissä.

Toisin kuin Suomessa, leiriä ei pidetty metsässä eikä siellä edes nukuttu teltoissa. Leiripaikka oli nimittäin koulu, jonka luokissa majoitus tapahtui koko viikon ajan. Täällä oli nimittäin viime viikolla lomat, joten koulu oli sopivasti tyhjillään leiriläisiä varten.

Tässä vähän kuvia leiriltä.


Leirillä tehtiin nukkeja kierrätysmateriaaleista. Nukkien täytteenä oli mm. muovipusseja.


Leikkiminen ja laulaminen olivat erittäin tärkeä osa päivien kulkua. Kaiken lisäksi ihan KAIKKI tanssivat, kun siihen oli mahdollisuus. Jopa eräs suomalainen vierailija.



Iltaohjelmiin valmistauduttiin huolella. Niitä katsomaan oli kutusuttu useita tärkeitä henkilöitä kaupungin hallinnosta.

Woomal-posti lippukunnille

Begee-vihko 

”Begee!” on Senegalissa puhuttua wolofin kieltä, se on yleinen huudahdus, jonka voisi suomentaa ”Jee!” tai ”Cool!”. Helsingissä järjestettiin ensimmäinen Begee-festari syyskuussa. Lippukuntiin on lähetetty Begee-vihkonen, jonka aktiviteettivinkeillä on helppo järjestää Begee-aiheisia partiokokouksia kaikille ikäkausille. Vihko sisältää ohjeen myös festarin järjestämiseen, voitte järjestää sen halutessanne itse tai kannustaa piiriä järjestämään isomman Begee-festarin.

Eikö Begee-vihkoa enää löydy? Voit ladata sen myös käyttöösi Woomal-nettisivuilta.

Toiminnallinen valokuvanäyttely

Miltä Senegalissa näyttää? Mikä on Senegalin kansallisurheilulaji? Jokaisesta partiopiiristä löytyy nyt lainattava 18-kuvan laajuinen valokuvanäyttely. Valokuvia täydentävät pohdintatehtävät, jotka liittyvät ympäristöön, partioon ja globaalikasvatukseen. Tehtävät sopivat parhaiten samoajille ja vaeltajille, mutta joukossa on myös helpompia tehtäviä. Valokuviin voi toki tutustua ikään katsomatta! Voit myös pystyttää valokuvanäyttelyn kouluusi tai lähikirjastoosi.

Rufisquelaisten nuorten ajatuksia kaatopaikkavierailusta

Vasemmalta oikelle: Ablaye, Omar ja Charlotte. Nuoret kulkivat visusti tien reunassa ja pitivät huolta toisistaan.

Aikuiset ja nuoret katsovat maailmaa eri näkökulmista, tietenkin. Siksi annan täällä blogin puolella puheenvuoron myös nuorille, jotka olivat kanssamme kaatopaikalla. Haastattelimme koordinaattorin kanssa Charlottea, Omaria ja Ablayeta vierailumme jälkeen. Tämä teksti on kooste käymistämme keskustelusta ja nuorten ajatuksista.

Millaisia ajatuksia vierailu teissä herätti?

Olin nähnyt televisiossa uutisia kaatopaikasta, mutta kaiken sen jätemäärän näkeminen omin silmin laittoi kyllä miettimään. En ole voinut lakata puhumasta kaatopaikasta kotona perheelle ja kavereille. Kaikkien pitäisi nähdä, millainen maailma Mbeubeuss on.

Tiesin, että kaatopaikalla on ihmisiä, jotka lajittelevat jätteitä, mutta en tiennyt että siellä on myös lapsia, mikä oli surullista. Enkä olisi uskonut, että näemme elävän käärmeen kaikkien niiden roskien seassa!

Ajattelin, ettei kaatopaikalla olisi metalliroskia, koska useinhan metallit  myydään ennen kuin ne päätyvät kaatopaikalle saakka. Ruoantähteet sen sijaan eivät olleet mikään yllätys. Lisäksi näimme esimerkiksi tietotekniikkatarvikkeita, joita on käytetty 90-luvulla, joita ei siis enää näe myytävän. Mietin, ovatko roskat olleet kaatopaikalla todella niin kauan!

Millaisia ongelmia kaatopaikkaan ja jätteisiin mielestänne liittyy?

               

Kaatopaikka ei ole turvallinen paikka kenellekään, etenkään lapsille. Pelkästään jäteautot aiheuttavat paljon vaaratilanteita. Saasteet ja myrkyt, jotka johtuvat jatkuvasta jätteiden poltosta ovat terveydelle vaarallisia. Myös ruoanlaitto kaatopaikalla ja huonosti saatavilla oleva puhdas vesi sairastuttaa varmasti ihmisiä ripulitauteihin kuten koleraan. Lisäksi siellä on myös räjahdysalttiita aineita. 

Koska kaatopaikalla työskentelevät saavat elatonsa lajittelusta, olen kuullut että heidän välille syntyy usein riitoja ja tappeluita. Kaatopaikalla ei ole poliisia valvomassa turvallisuutta, vaan siellä vallitsevat aivan omat säännöt ja arvojärjestykset.

Etenkään tytöt eivät ole turvassa täällä. He voivat joutua hyväksikäytetyiksi, etenkin kun alueella asuu paljon alkoholisoituneita ja päihderiippuvaisia miehiä. Lisäksi, kun lapset näkevät ympärillään jatkuvasti päihteitä, he päätyvät itsekin käyttämään niitä helpommin ja sitä kautta jopa myymään niitä.

      

Kaatopaikalla oli katsottava tarkkaan, mihin jaloillaan astui

Mitä tilanteelle pitäisi tehdä?

         

Jätteet pitäisi lajitella jo ennen kuin ne laitetaan roskikseen ja viedään kaatopaikalle. Etenkin muovin käyttöä pitäisi vähentää, koska suurin osa roskista joita näimme kaatopaikalla, ovat muovia. Tyhjiä muovipusseja oli kaikkialla!

Valtion ja päättäjien pitäisi puuttua etenkin lasten työskentelyyn, sillä lasten paikka on koulussa, eikä töissä, ja heille pitää taata koulutus. Aikuisten pitäisi ymmärtää tämä. Lapset eivät ole muutenkaan turvassa kaatopaikalla, ja heitä pitää suojella. Kenenkään ei pitäisi työskennellä kaatopaikalla noin vaarallisissa olosuhteissa.

       

Meidän täytyy puhua kaikesta, mitä näimme. Minunkaan vanhempani ja kaverini eivät tienneet, että Mbeubeussissa on todella noin vaarallista. Mitä enemmän ihmiset asiasta puhuvat, sitä nopeammin tilanne paranee. 

Koulutuksen avulla ihmiset pääsevät oikeasti töihin, eikä kenenkään tarvitse työskennellä noin kurjissa olosuhteissa. Valtion pitäisi kehittää jätteenkäsittelyä. Kenenkään ei tarvitse lajitella roskia elääkseen, jos kaikki huolehtivat roskien lajittelusta jo kotona ja kouluissa.

Valtion pitäisi myös valvoa, miten tuotteita valmistetaan. Nyt kaatopaikalla tehdään vaarallisista jätteistä ja aineista uusia tuotteita, joita täällä myydään torilla. Kuinka ostaja voi muka tietää, jos tuotteessa on vaikka helposti syttyvää tai räjähdysaltista ainetta? Lisäksi monet aineet aiheuttavat esimerkiksi syöpää, mutta ihmiset eivät vain tiedä sitä.

Kuvat: Sadikh Ndoye

Mbeubeuss - Elämää kaatopaikalla

Keskiviikkona vierailimme paikalliskoordinaattori Sadikhin ja kolmen rufisquelaisen partiolaisen, Charlotten, Ablayen ja Omarin kanssa Mbeubeussin kaatopaikalla. Otimme Rufisquen keskustasta bussin nro 68 kohti Keur Massaria ja edelleen Malikaa ja puolessa tunnissa olimme paikan päällä. Meitä neuvottiin jättämään kaikki arvokas, kuten kamerat, kotiin ja käyttämään hengityssuojaimia. Viimeistä neuvoa noudatimme.

Rufisquen partiolaiset Charlotte, Ablaye ja Omar matkalla kaatopaikalle

Mbeubeussin kaatopaikka on ollut käytössä vuodesta 1968 ja se on 175 hehtaarin kokoinen. Se sijaitsee Malika- ja Mbeubeuss-järvien välissä, jotka ovat pahoin saastuneita. Myös kaatopaikan kohdalla on ollut aiemmin järvi, joka on kuivatettu. Ympärillä on asuinkortteleita ja viljelyksiä, joissa kasvatetaan suuri osa mm. Dakarissa ja Rufisquessa myytävistä vihanneksista ja juureksista. Aluetta ei ole aidattu millään tavalla, joten sinne on kenellä tahansa vapaa pääsy. Kaikki Dakarin ja sen lähialueiden jätteet kuljetetaan tänne, mikä tarkoittaa päivittäin arviolta 5000 tonnia jätettä.

Kaatopaikan laitamilla viljellään vihanneksia ja juureksia, jotka löydämme Dakarin ja Rufisquen markkinoilta 

Mbeubeussissa ainakin n. 2500 henkeä lajittelee jätteitä eläkseen ja osa heistä asuu kaatopaikalla pysyvästi. Joukossa on niin senegalilaisia kuin muitakin kansallisuuksia. Mbeubeuss on kuin pieni kaupunki. Ihmiset ovat rakentaneet kotinsa kaikesta siitä, mitä jäteautot paikalle kuljettavat. Musiikki soi, naapureilla käydään kylässä, lapset leikkivät, pihalla tehdään ruokaa ja keitetään teetä, koirat ja vuohet puikkelehtivat jätekasojen ja kuorma-autojen seassa. Elinympäristö on silti kovin erilainen. Kitkerä savu kirvelee silmiä ja katkaisee ajoittain näkyvyyden kokonaan, pöly ja hiekka narskuvat hampaissa, hajut saavat lähes oksentamaan. Tööttäilevien kuorma-autojen jono on päättymätön molempiin suuntiin.

Mies katselee tuoreiden jätteiden kimppuun käyviä kaatopaikkalaisia

Autot saapuvat kuormien kanssa Mbeubeussiin, jossa jätteet punnitaan, ja kuljettajille maksetaan korvaus jätteiden painon mukaan. Kaatopaikalla asuvat ja siellä työskentelevät hoitavat lajittelun. Lähestulkoon kaikkea, mitä olen nähnyt myytävän täällä Senegalissa, näin luonnollisestikin myös Mbeubeussissa. Huolellisesti kasattuja Nestlén peltisiä kahvipurkkeja, Coca Cola Companyn muovisia limsapulloja, tyhjiä riisisäkkejä, peruukkeja, laukkuja, kenkiä, tuulettimia, muovituoleja, koruja, kosmetiikkapurnukoita. Yritykset ostavat suuren osan lajitelluista jätteistä takaisin käyttöön. Yrityksille nämä terveytensä uhraavat kaatopaikkalaiset ovatkin korvaamattomia. Kaikki kaatopaikalla asuvat tuskin tietävät työnsä heille aiheuttamista terveysriskeistä, joten he pitävät kynsin hampain kiinni toimeentulostaan ja vastustavat suunniteilla olevaa kaatopaikan sulkemista. Maassa, jossa minimi kuukausipalkka on 35 000 CFA (n. 53€), nämä lajittelusta parhaillaan saatavat 250 000 CFA (n. 385€) tai jopa 300 000 CFA (462€) suuruiset kuukausitulot ovat monelle terveyttä tärkemmät. Onhan tämä myös jonkinlaista kierrätystä, mutta millä hinnalla?

Mbeubeussin sulkemisesta on puhuttu vuosia, mutta aihe on tällä hetkellä todella ajankohtainen. Sulkemiskiistan taustalla ovat valtion tekemät sopimukset Dakar-Diamniadio -valtatien rakennushankkeesta, jota rahoittavat mm. Maailman pankki (La Banque mondiale), Afrikan kehityspankki (La Banque africaine de développement) ja Ranskan kehitysvirasto (L'Agence Française de développement). Uuden kaatopaikan perustamista on suunniteltu Diassiin, n. 40 km Dakarista, alueelle jonne rakennetaan myös uutta Blaise Diagne de Diass -lentokenttää. Jätteiden tiedetään houkuttelevan paljon lintuja, mikä taas voi aiheuttaa vaaratilanteista lentoliikenteessä. Lähellä sijaitsevat myös suuret luonnonpuistot Bandia ja Popenguine, joiden tulevaisuus huolestuttaa paikallisia. Uuden kaatopaikan ei kuitenkaan ole tarkoitus olla avokaatopaikka vaan jonkinlainen jätteenkäsittelylaitoksen ja jätehautaamon yhdistelmä (Centre d'enfouissement technique de Sindia) Diassin alueen asukkaat luonnollisestikin vastustavat laitoksen rakentamista erityisesti terveytensä puolesta peläten. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Woomal-vapaaehtoinen, joka menetti taas yöunensa

Kaikki, mitä näin, ei tule poistumaan ihan heti ajatuksista. Jätteissä ja jätehuollon ongelmissa ei sinäänsä ole mitään uutta, mutta en hevillä unohda äitien seljässä kiikkuvia vauvoja ja lapsia rikkinäisissä ja likaisissa, siis todella liasta mustissa vaatteissa tonkimassa löyhkääviä ja savuavia jätekasoja tai roikkumassa ilmeettöminä jäteautojen perässä.

Kuvat: Sadikh Ndoye

Rufisquen partiolaisten talo aktivoituu

Täällä partiolaisten talolla käynnistettiin eilen kahdesti kuussa (Insha’Allah) järjestettävät iltamat (L'animation de la Maison de l'Eclaireur). Itse olin huonovointinen, enkä päässyt harmikseni mukaan, mutta huoneeseeni kantautuneen metelin perusteella tapahtuma saavutti suurin suosion! Olemme suunnitelleet tulevia aktiviteetteja yhdessä paikalliskoordinaattorimme Sadikhin ja talonmiehen Adan kanssa.

Ideana on herätellä partiolaisten taloa henkiin, sillä tiloja hyödynnetään harmillisen vähän. Paikalla pistäytyy päivittäin partiolaisia, mutta virallista toimintaa koulutustilaisuuksien lisäksi järjestetään melko harvoin. Olemme järjestäneet välillä Woomal-aktiviteetteja, mutta mitään säännöllistä toimintaa talolla ei ole ollut. Talolla ovat mm. minun ja Rufisquen paikalliskoordinaattorin sekä FONEES-kassan paikallisen työntekijän työtilat. Edellinen vapaaehtoinen Henna esittelikin taloa blogauksessaan viime vuoden puolella.

Eilisessä tapahtumassa oli mukana lapsia ja nuoria viidestä lippukunnasta täältä Rufisquesta. Talon johtaja Mbakhane Diop, joka toimii Woomal-hankkeessa kumppanuusvastaavana, kertoi talosta ja sen tarjoamista toimintapuitteista. Paikalliskoordinaattori Sadikh Ndoye puolestaan esitteli Woomal-hankkeen ja kertoi toiminnasta täällä kotikaupungissamme. Adama Mbengue esitteli toimintaideamme näiden iltamien osalta ja kyseli nuorilta, millaista toimintaa he itse toivovat talolla järjestettävän. Ehdotuksia tulikin paljon, ja otamme ideat huomioon jatko-ohjelmaa suunnitellessamme. 

Ohjelmassa oli myös paikallisten partiolaisten Woomal-aktiviteettina toteuttaman videon näytös. Video on nimeltään Sunu Gox, Rufisque Ville Propre (Rufisque, meidän puhdas kaupunki). Yritän saada lisättyä sen myös youtube-tilillemme. Videossa kuvataan kaupunkimme ympäristön tilaa ja ongelmia, jotka vaikuttavat myös meidän kaikkien terveyteen ja tulevaisuudennäkymiin. Näytöksen jälkeen Adan ja Sadikhin johdolla keskusteltiin siitä, kuka kaupungin on ylipäätään saattanut tähän tilaan ja mitä asialle voidaan tehdä. Myös näissä talolla järjestettävissä tapahtumissa ympäristöteema on vahvasti mukana. Seuraava tapahtuma järjestetään kahden viikon päästä. Ba beneen yoon! (seuraavaan kertaan!)

Mbakhane Diop esitteli Rufisquen partiolaisten talon toimintaa (kuva Sadikh Ndoye)

Paikalla oli viitisenkymmentä lasta ja nuorta (kuva Sadikh Ndoye)

Jätehuoltoa Rufisquessa

Täällä Rufisquessa kuten monessa muussakin kaupungissa jäteongelma on valtava. Roskia on katujen varsilla, viemäreissä, rannalla, meressä, puissa ja naapurin lampaatkin mussuttavat millon mitäkin roskia. Jätehuolto toimii puutteellisesti tai ihmiset eivät hyödynnä sitä. Rufisquen hankalahkon infrastruktuurin vuoksi jäteautoilla ei ole kaikkiin kortteleihin helppoa pääsyä. Asukkaat taas eivät jaksa lähteä kovin kauas kotoaan tyhjentämään roskiksia. Eipä Suomessakaan tarvitse kotiovelta montaa askelta ottaa, jotta pääsee roskiksille. Jäteautojen kuljettajille maksetaan täällä jätteistä painon mukaan. Vaikka autoilla on tietyt sovitut reitit, joita kuljettajien pitäisi noudattaa, saattavat he hakea auton täyteen jätettä "jostain" ja palata tyhjentämään ne Mbeubeussiin kaatopaikalle Dakariin. Näin kauimpana sijaitsevat alueet kärsivät tilanteesta, kun heidän roskiksiaan tyhjennetään harvemmin. Tämä taas saa ihmiset kippaamaan jätteitä mereen tai kadulle. Joissakin kortteleissa asukkaat ovat valittaneet kaupungille, kun ovat huomanneet, ettei jäteautoa näy säännöllisesti, ja tilanne on korjaantunut. Toisissa kortteleissa asukkaat eivät kuitenkaan tee asialle mitään. Osassa taas asuu muualta tai väliaikaisesti alueelle muuttaneita, joilla ei ole mukanaan perhettä, eikä heillä ole siteitä kortteliin, joten heitä ei kiinnosta myöskään lähiympäristönsä tila. Tilanne ei siis ole millään lailla yksiselitteinen tai helppo ratkaista.  

St. Louisista bongatut roskikset kadun varrella

Jäteauto kiertää täällä kolme kertaa viikossa ja kuljettaa roskat Mbeubeussin kaatopaikalle. Kyseisen kaatopaikan ympäristö- ja terveysvaikutuksia on tutkittu, eivätkä tulokset ole kovin mieltä ylentäviä (ks. esim. englanninkielinen artikkeli aiheesta: Cabral, M. et. al. 2012). Tärkeintä olisikin ensi kädessä vähentää jätteiden määrää. Kyselin kollegalta, onko kaatopaikalle mahdollista päästä käymään, ja hän lupasi viedä minut visiitille tällä viikolla.

Muovipussihan se siellä roikkuu puuta koristamassa

Kaikilla ei myöskään ole tietoa jätteiden vaikutuksesta omaan elinympäristöön ja terveyteen. Toisaalta elämän prioriteetit ovat täällä myös erilaiset. Vapaaehtoinen, joka intoilee ympäristöasioista niin töissä kuin niiden ulkopuolella, voi keskittyä esimerkiksi tähän aiheeseen täysillä, toisin kuin ne paikalliset, jotka miettivät 15:n sisarruksen ja vanhempien taloutta ja terveyttä omansa lisäksi. Muovijäte tukkii täällä helposti viemärit, mikä aiheuttaa etenkin sadekaudella tulvia. Seisova vesi niin viemäreissä kuin kaduilla lammikoissa on oiva lisääntymisalusta Anopheles-suvun hyttysille,jotka levittävät malariaa. Malaria on täällä Senegalissa endeeminen ja sitä esiintyy säännöllisesti ympäri vuoden. Tiesittekö, että myös Suomessa on esiintynyt malariaa Oulun korkeudella saakka 1700- ja 1800-luvuilla, jolloin vuosittain sairastui jopa kymmeniä tuhansia suomalaisia? Viimeisin epidemia on Suomessa on ilmeisesti ollut vuosina 1944-1945, jolloin sairastuneita oli pari tuhatta.

Olemme jakaneet hiljattain viidelle koululle roskiksia, jotka ensinnäkin täällä partiolaisten talolla partiolaisten toimesta maalattiin ja koristeltiin Woomal- ja EEDS-teksteillä. Kun olemme vieneet kouluille roskiksia, olemme yleensä ensin tavanneet koulun johtajan, jonka kanssa olemme puhuneet Woomal-hankkeesta. Partiolaisten talon takana sijaitsevassa Mour Ndiay Mbenguen koulussa kävimme keskustelemassa lasten kanssa jokaisessa luokassa erikseen jätehuollosta ja roskaamisesta. Lapset pohtivat muun muassa, kuka koulussa roskaa, millaisia roskia pihalta ja luokista löytyy ja millaisia vaikutuksia jätteillä ylipäätään on ympäristöön. Koulussa sovittiin, että joka viikko yksi luokka on vastuussa roskisten tyhjentämisestä. Lupasimme pistäytyä välillä katsomassa, miltä koulun roskatilanne näyttää.

Partiolaiset maalaustalkoissa. Taustalla Rufisquen paikalliskoordinaattori Sadikh, etualalla Ada ja Seydou (kuva Gorgui Nael)

Valmiit hienot Woomal-roskikset lähdössä maailmalle

Sadikh kyseli Mour Ndiay Mbenguen koulun oppilailta, millaisia roskia koulun pihalta löytyy. Neljä reipasta apuria esittelemässä löydöksiään Woomal-roskiksen vieressä.

Kuvat Hanna Airaksinen, ellei toisin mainittu