Viikonloppu osa 2: Woomal-aktiviteetteja nuorten leirillä La Somonessa

Lauantai-iltana kesken seminaarin suuntasimme Rufisquen koordinaattorin Sadikhin kanssa n. 60 km etelään, La Somonen kylään la Petite Côte'lle, joka kuuluu maan eniten turisteja puoleensa vetäviin alueisiin. Kohteena meillä oli kuitenkin nuorten leiri, johon menimme pitämään Woomal-videoprojisoinnin. Automatkat pimeällä ovat kai sillä vältä näitä -listalla, mutta auringon laskettua liikenne kulkee sujuvammin ja matkan teko on huomattavasti viileämpää. Tosin katuvaloja ei ole, ihan kaikissa autoissa valot eivät toimi, vastaan tulevien kaistaa käytetään mahdollisimman paljon, tien varrella on lisäksi pitkin matkaa jalankulkijoita ja eläimiä, ja mites ne turvavyöt? Kanssamme matkaa teki nuori mies sekä liikennettä pelkäävä äiti kahden lapsensa kanssa. Radio soitti wolofinkielistä räppiä, ja Rufisquen ränsistyneet talot vaihtuivat vehreisiin maisemiin. Matkalla pysähdyimme hetkeksi, kun kuljettaja osti bensaa, ei bensa-asemalta vaan trokareilta, jotka tuovat polttoainetta laittomasti Malista. N. 50 km taitoimme taksilla ja vaihdoimme minibussiin viimeiselle 10 km matkalle. Täydessä taksissa matkan hinta yhdeltä hengeltä oli 1700CFA ja bussiosuus 300CFA. Yhteensä siis vähän yli 3€.

Saavuimme perille pimeällä ja suuntasimme aukiolle, jossa tapasimme tutut leiriläiset. He olivat tuoneet tekniikan paikalle, ja sähköt saimme vedettyä yhdestä talosta aukion laidalta. Tuoleja kannettiin ulos niin ikään viereisistä taloista. Harvoin työreissuilla Suomessa on yhtä rentouttava tunnelma. La Somonen kadut ovat hienoa hiekkaa ja vaikka merta ei näkynyt, se kuului ja tuoksui. Kirkkaan tähtitaivaan alla, aukion laidalla lapset leikkivät, ja yömyöhään työskentelevän räätälin ompelukone nakutti tasaiseen tahtiin. Paikalle kerääntyi leiriläisten lisäksi hyvä joukko paikallisia ihmettelemään ja keskustelemaan. 

Sadikh kyseli paikallisilta ympäristöongelmista

Puhumisen meidän osalta hoiti tietenkin Sadikh, koska omat wolofin taitoni vaativat vielä aika lailla harjoitusta. Paikalliset nostivat esiin muun muassa muoviroskien ongelman, mikä ei ole ollenkaan yllättävää. He olivat jo järjestäneet siivoustalkoita, mutta halusivat korostaa, että siivousta tärkeämpää olisi ensi kädessä olla roskaamatta. He olivat myös perustamassa jonkinlaista paikallista ympäristöjärjestöä, joten aivan nollatilanteessa ei tällä paikkakunnalla olla!

Paluumatkalla väsytti jo melkoisesti, mutta sade, radion mukana laulava vieruskaveri ja todella epävarma kuski, joka painoi jarrua joka kerta toisen auton tullessa vastaan, pitivät minut tehokkaasti hereillä. Kahden aikaan pääsin nukkumaan, ja sunnuntaina heräsin seitsemän jälkeen seminaarin viimeiseen päivään.

Toisinaan töitä tehdään koko viikonloppu ja seuraava viikko aloitetaan vapaapäivällä tai parilla. Jos aamulla nukuttaa, menet töihin sitten joskus, kun olet herännyt. Työajat ovat täällä melko liukuvat! Minulla tosin työmatkaa ei läheskään joka päivä ole, kun asun ja teen töitä samassa pihapiirissä. Kertaakaan en ole myöskään selvinnyt esimerkiksi Dakarin toimistolle sovittuun aikaan milloin mistäkin syystä, mutta yleensä suurin epävarmuustekijä on liikenne. Ja yleensä myös kaikki muut ovat myöhässä.

Parempilaatuisia kuvia tulossa, jos tekniikka on puolellamme!