Tehoviikko Mborossa

Olin kauan odotetulla paikkakuntavierailulla Mborossa toissaviikolla. Nettikatkosten vuoksi blogaus tulee jälleen vähän viiveellä. Täällä Rufisquessa kaikki ovat puhuneet, kuinka Mboron luonto ja rauha veisi minut varmasti mennessään.Viikko oli työn puolesta kiireinen, enkä ehtinyt ja jaksanut töiden lisäksi juurikaan katsella kaupunkia, enkä harmikseni ehtinyt meren rannalle. Kiireestä huolimatta tuntui siltä, että olin viikon retriitillä tai mökkireissulla ja nautin luonnon rauhasta. Pimeän tullessa oli oikeasti todella pimeää, enkä nähnyt ilman taskulamppua edes omia sormiani. Tähtitaivas pääsi kyllä oikeuksiinsa. Aamuisin kävelin majoituspaikastani CIFOPista keskustaan n. 3 km matkan ja nautiskelin maisemista. Kuljin viikon paikalliskoordinaattori Mansour Démen mukana, ja tutustuin hankkeen toteuttamiseen konkaripaikkakunnalla.

Djiby Soykeyn koulun oppilaat auttoivat uupunutta aasia, jotta istutettavat taimet saatiin perille

Vierailin neljällä koululla, joissa kaikista bongasin tutut Woomal-roskikset, jotka olivat todella käytössä. Pihoilla ei näkynyt roskan roskaa! Djiby Soukeyn ja Manior Niangin kouluilla istutimme puita yhdessä partiolaisten ja oppilaiden kanssa. Touba Ndiayen koululla pidimme videoprojisoinnin muovijätteistä. Siellä sain lapsilta hupaisan vastaanoton, kun jo autosta ulos astuessani kuulin koulun sisältä armottoman, kuorossa huutamisen «toubab, toubab, toubab!» Osan lapsista piti lähteä kotiin, koska sisällä oli rajallisesti tilaa, mutta he jäivät pihalle jatkamaan toubab-kannustusta ja kurkkivat ikkunoista sisälle. Menomatkalla auto jäi kiinni hiekkaan ja paluumatkalla puhkesi rengas, jonka vaihtamista odottelimme vesisateessa.

Manior Niangin koulun oppilaita

Myös toubab todella istutti taimia

Olin mukana Radio Niayes FM:n ympäristöaiheisessa radiolähetyksessä, jota Mansour juontaa maanantaisin neljästä viiteen. Lähetyksessä vierailivat yhteistyötä tekevät paikallisen naisyhdistyksen (Association des Femmes de Mboro) johtaja ja paikallisten naisten ylläpitämän yrityksen vastaava (Centre de la Transformation des Céréales, Fruits et Légumes). Lähetyksessä esiteltiin keskuksen toimintaa. Naiset valmistavat perinteisillä menetelmillä hirssicouscousia, hilloja ja mehuja paikallisista raaka-aineista ja myyvät niitä suoraan keskuksella ja muutamassa myyntipisteessä. Myös tuotot jäävät näin paikallisille. Lähetykseen saatiin puheluita, joissa peräänkuulutettiin läheltä tulevaa ravintoa, jota ei ole kyllästetty lisäianeilla. Samoin toimintaa toivottiin tehtävän näkyvämmäksi, sillä tällä hetkellä paikalliset eivät tunne keskusta kovin hyvin, vaikka se on keskellä kaupunkia. Ylipäätään aihe ja keskuksen toiminta kiinnosti monia. Oli virkistävää huomata tässä internetin kyllästämässä todellisuudessa perinteisen tiedonvälityksen radion kautta olevan täällä yhä voimissaan.

 

OG:n ja Mansour ohjasivat kenkien valmistamista lapsille

Järjestimme partiolaisten kanssa kierrätysmateriaaliaktiviteetin, joka hankkeessa kulkee nimellä les techniques manuelles, ja valmistimme kenkiä pahvista ja kankaasta. Työpajassa aika loppui kuitenkin kesken ja torstaina satoi vettä, kun toimintaa oli tarkoitus jatkaa. OG piti minulle kuitenkin ennen kotiin paluuta yksityisiopetusta kenkien valmistuksesta. (Meillä Rufisquessa tätä aktiviteettia ei vielä ohjelmassa, joten päätin hyödyntää tilaisuutta ja koulutin hiljattain meidän koordinaattorin ja joitakin johtajia valmistamaan kenkiä lasten ja nuorten kanssa.)

Paluumatkalla olin niin puhki, että nukahdin sept-placen takapenkille kymmenessä minuutissa, enkä seurannut liikennettä sormet ja varpaat ristissä, kuten yleensä. Sept-place on farmarimallinen henkilöauto, jonka takakonttiin on lisätty yksi penkkirivi, jolloin kyytiin mahtuu kuljettajan seitsemän matkustajaa. Meitä tosin oli yhdeksän, kun mukaan lasketaan kaksi lasta, joista toinen nukkui minun ja toinen äitinsä sylissä. Kotiin ja tuttuihin ympyröihin oli jälleen kiva palata, vaikka vastassa oli mm. tuttu hyttysarmeija. Viikko tässä vierähtikin ilman hyttysenpuremia!