lauantai 15. syyskuuta 2012

Tulvaleiri

Senegalissa on parhaillaan sadekausi, ja se aiheuttaa joka vuosi ongelmia, kuten katujen tulvimista. Tänä vuonna tilanne on erityisen paha Fatickissa, Toubassa ja Dakarissa, jossa rankat sateet 25.8 ja 26.8 pahensivat tilannetta entisestään. Tulvaongelma on rankka etenkin lapsille ja nuorille, vanhuksille ja sairaille. Valtio on pyytänyt apua myös muilta tahoilta ja Senegalin partiolaiset ovat vastanneet tarpeeseen pystyttämällä leirejä eri puolille Senegalia. Leirille ovat tervetulleita kaikki tulva-alueiden lapset ja nuoret. Leireillä lapset pääsevät tutustumaan toisiinsa, ja ohjelmana on mm. ympäristökasvatusta, leikkejä ja kädentaitoja.

Koska EEDS on järjestön johtoa myöten kiinni tulvaleirissä ja siihen liittyvissä tehtävissä, lähdemme myös Outin kanssa lähes suoraan lentokentältä leirille Mboroon. Woomal-hankkeen ja sen tarjoaman ympäristökasvatuksen yhtenä tavoitteena on roskaamisen vähentäminen. Kaduille heitetyt muoviroskat muodostavat maaperään kelmun, joka osaltaan vaikeuttaa sadeveden imeytymistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti