lauantai 27. huhtikuuta 2013

Muovipussien vastainen marssi

Lauantaina aamulla 27.4. tuhansia nuoria kokoontui Dakarin yhdelle pääkadulle. Tästä alkoi pitkä mielenosoitusmarssi muovipussien käyttöä vastaan kaupungin keskuskatujen ympäri. Marssi oli kansallinen, ja erilaisia tapahtumia järjestettiinkin tänään jokaisella Senegalin 'regionilla'. Ainakin Mborossa marssittiin pienemmässä mittakaavassa. Ympäristöministeri tuki marssia, ja mukana marssimassa oli lukuisia nuoriso- ja ympäristöjärjestöjä ja vaikuttajia, mukaan lukien Senegalin partiolaiset ja Woomal.

Maailmassa on jo useita maita, joissa muovipussit ovat laissa täysin kielletty. Ruandassa käydessäni rajalla jopa tarkastettiin kaikki laukut, ja takavarikoitiin kaikki mahdolliset muovipussit, oli syy niiden käytölle mikä tahansa. Senegalissa tämä asia on nyt tapetilla, koska viime aikoina naapurimaista sekä Mali että Mauritania ovat kieltäneet muovipussit. 

Kuumana aamupäivänä marssimme pari tuntia polttavassa auringossa. Liikenne oli keskuskaduilla täysin poikki pitkän aikaa, ja musiikki ja djemberummut kulkivat valtavan kulkueen mukana alusta loppuun asti. Itse en ole ikinä aiemmin osallistunut näin suuren mittakaavan marssiin, ja oli hienoa huomata, kuinka paljon ihmisiä oli liikenteessä hyvän asian puolesta.


Loppu muovipusseille




Mies pukeutunut muovipusseihin ja muovisiin café touba -mukeihin


Tänään Senegalissa julistettiin siis suurin joukoin, että nyt jos koskaan on aika kieltää muovipussit. Koska näin vaaditaan niin kutsutuissa kehittyneissä maissa, kuten Suomessa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti