Salaamaalekum!

Olen uusi Etvo-vapaaehtoinen ja tulen paivittamaan blogia toivottavasti tulevat kuusi kuukautta, inchallah. Tukikohtani taalla Senegalissa on aluksi Rufisquessa sijaitseva La Maison des Eclaireurs, "partiolaisten talo". Koska tama on Woomal 2 -hankkeen blogi, yritan kirjoitella lahinna hankkeeseen liittyen. En ole kaynyt Saharan etelapuolella aiemmin, joten totuttelua ja ihmeteltavaa riittaa. Myos naita omia huomioitani ylipaataan elamasta taalla tulen varmasti jakamaan tassa blogissa.

Herasin ensimmaisen ja todella hyvin nukutun yon jalkeen ennen seitsemaa, ja vaikka kello tulee pian yhdeksan, en ole nahnyt ketaan muuta pihapiirissa. Hyttysverkon sisapuolelta loytyi verinen "moustique", joita taalla Rufisquessa on ilmeisen paljon.  Suihkussa en nahnyt enaa torakoita, jotka bongasin eilen viimeisella vessareissulla. Kukot kiekuvat, pikkulinnut visertavat, vuohet maakivat, autojen toottailua kuuluu vaimeasti jostain kauempaa. Eilis aamuna seitseman jalkeen lentokoneesta ulos astuessani vastassa oli hoyrysauna, mutta lempea sellainen. Vastoin kaikki odotuksia olin tavaroineni kentan ulkopuolella noin vartissa, viisumitarrat passissa. Saman tien karryt ja minut nappasi mukaansa Mbakhane ja suuntasimme kohti Rufisquea, joka sijaitsee n. 25 km Dakarista. Taalla Woomal 2 -toimintaa vasta kaynnistellaan.

(Teksti jai kesken ja nyt herailen toiseen aamuun taalla!)
Pari paivaa on vierahtanut leppoisissa tunnelmissa teeta ja kahvia juoden, ihmisiin tutustuen, hikoillen (odotin silti jotain pahempaa!), ensimmaisen vesikatkon seurauksia ihmetellen ja lahikortteleihin hiljalleen tutustuen. Ystavallisyys ja vieraanvaraisuus eivat ole olleet huhupuheita, vaan minut on otettu vastaan paremmin kuin missaan koskaan! Jatkuvasti joku on kysymassa, kuinka voin, onko minulla varmasti vetta, olenko nalkainen, olenko nukkunut tarpeksi ja hyvin, ja niin edelleen. Pihapiirissa asuu tietaakseni vajaa kymmenkunta ihmista, vaikka onkin vaikea hahmottaa, mita kukin tekee. Heidan lisakseen tanne saapuu toihin(?) paivittain kourallinen ihmisia ja paivan aikana poikkeaa kuulumisia vaihtamassa viela kymmenia muita. Kommunikoin toistaiseksi ranskaksi, mutta osaan jo wolofiksi tavanomaisimmat tervehdykset ja muutamia yksittaisia sanoja. Kun paatin ensimmaisen kerran lauseen sanomalla "Inch'allah" (jos luoja suo), paikalla olleet lahestulkoon hurrasivat.

Lahipaivina paasen varmaankin tutustumaan Dakariin ja EEDS:in toimistoon siella. Dior, joka on periaatteessa lahin tyokaverini, on ollut Nigeriassa jarjestamassa Suomeen saapuneiden tyttojen asioita, eika han ole tietaakseni palannut viela Dakariin. Hanen kanssaan kaymme lapi tarkemmin tyohoni liittyvia asioita. Toistaiseksi jatkan senegalilaiseen elamantapaan tutustumista taalta Rufisquesta kasin!